Elämä on...

Oon viimeksi näköjään kirjottanu ihan pääosin positiivisella mielellä... Hurjaa miten tämä elämä pyörittää...

Sain neuvon kirjottaa asiat, saa näin käsiteltyä mieltä painavat jutut, vaikkein niitä julkaisikaan ikinä koskaa millonkaa... Pitkään oon jo miettiny, ja nyt minä kirjotan..

Huomenna on se päivä. Päivä, tai oikeastaa aamu jolloin Lennun elämä loppuu. Ja niin loppuu Kallenkin. Molempien lähtöön on syyt, Lennun lähtöön ehkä helpommin hyväksyttävät ja selitettävät, Kallen lähtöön enemmän sellaiset, että meidän oma porukka tietää ja ymmärtää. Syyt joita en haluaisi perustella kenellekkään koska sen tietää, niin lohdutonta kuin se onkin, että ne on oikeat ja hyvät.

Jokatoiselle kuoppaa kaivaa joka toiselle ei... menee ihan kirjaimellisesti näin. Tuntuu että sydän raastuu irti rinnasta, pakahtuu kyyneliin. Toivoo että aikaa voisi kääntää taaksepäin... Ei se auta..Kumpikin on vielä nuoria, ei se saisi mennä näin. Ikuisesti varmaan syytän itseäni Kallen kanssa tekemistäni virheistä. Niin kuin en kaikkien kanssa virheitä tekisi... Itku kipu ja suru iskee kuin tsunami kuunaan aina heikkona hetkenä ja tuntuu että musertuu sen alle... Kuitenkin pitää yrittää nauttia näistä viimeisistä hetkistä, kun enempää ei ole enää tiedossa. Menee hetkiä ettei asiaa mieti, hetkiä jotka on hyviä, naurattaakin... sitten se hiipii taas, kulman takaa ja iskee. Maalaisjärki auttaa jaksamaan, nostaa ylös kun suru meinaa musertaa, työ auttaa viemään ajatuksia pois..

Mutta kuitenkin, kun minä huomisesta selviän, niiin on se paljon,... On ne kuitenkin, jokainen, omalla tavallaan tärkeitä ja rakkaita...
Nyt minä lähden viimeisen kerran koko porukan kanssa lenkille...

Uusi vuosi, uudet kujeet

Se olis sitten niinku uusi vuosi.. Kyllä joutikin jo vaihtumaan, oli sen verran rankka vuosi tuo edellinen..

Mutta rankalla linjalla taidetaan aloittaa tämä uusikin vuosi.
Tein päätöksen että lopetan tekohengityksen. Jotkut lukijoista (jos niitä on :D ) taitaa tietää mitä tarkoitan, lopuille voi sanoa, että kun aikaa menee niin saatte tietää.

Tämä talvi on mennyt ihan täysin olematta vielä talvi.
 Kyl se tietenkin ehtii vielä kunnon talven tekemään, mitä en kyllä kaipaa.. Ainoa mitä kaipailen on hiukkasen lunta.
 Niin että Jaamu saa jumppaa.
 Niin että tulisi hiukan valoisampaa.
Niin että ei olisi niin terävää ja kovaa tuolla luonnossa/teillä, että anturat paukahtelisi (tilauksessa on kyllä tassutöppösiä tukkupakkaus...)
 Niin että Matti pääsisi Mikon kanssa puusavottaan kunnon kohotus/ terapiamielessä...

Sitten saisikin jo kevät tulla. Keväälle/kesälle oli vielä syksyllä monen monta ihanaa ajatusta... Nyt on vähän puhti pois, en tiiä mitä jaksaa järjestellä ja yrittää.. Katsotaan nyt. Puuttuu se kipinä..

Mutta jos nyt etsittäis sitä positiivistakin tähän harmaaseen eloon.. Mikko hevonen kävi niveltarkilla. Kaikki hyvin. Nyt sit kohti näytelmiä :) ja sitten olisi täydet mahdollisuudet kunkkareihin :D Sitä odotellessa... Muutenkin polle voi hyvin, kontrollikäynnillä kurkunpäätulehdus oli taakse jäänyttä elämää ja kaikki oli ollut ok.. Nyt sitä lunta, rekihommia ja sit keväämmällä taas kisaradoille.. Näin kuulemma tuo isännyys on asioita vähän suunnitellut...

Mie oon laihtunu 5kg... Pikkasen muutin syksyn päälle ruokailujuttuja (en kyl oikeestaan muuta kuin et syön aamupuuron aamuisin) jonkun verran kävin juoksemassa, kerran viikkoon rastastamassa ja paino on tippunut tasaisesti... Iso juttu mikä on kyllä vaikuttanut on stressi... Se muuten laihduttaa aika hyvin! Suosittelen !! :D Heh.... Tätä nykyä harrastan enemmän ratsastusta kuin agilityä... Kumma se on miten asiat aina pyörähtää..

Mutta sellaista tänne... Ei ihan voi sanoa että ruusuilla tanssien menee, mut menee kuitenkin.. Taidan etsiä jonkun kuvan tähän loppuun, että vähän piristyttäisi :)

Palataan, enivei...
-Pirjo-

Minä haluan etes vähän lunta, kiitos!!