Taas puhutaan.. tai ainakin kirjoitetaan..

Näistä jalostusasioista näemmä.. siis nimenomaan koiranjalostus asioista... Jokaisella on oikeus mielipiteeseen, siis omaansa. Paljon olen itsekkin, sattuneesta syystä, näitä asioita pohtinut, enkä vain ja ainoastaan koirien osalta, olenhan ollut meidän taloudessa jo vajaan 20 vuoden ajan se ihminen joka päättää lehmiemme jalostusasioista, eli siitä mitä sonnia käytetään. Tähän ajan myötä tulleeseen tietämykseen ei mitkään oppikirjat ole pystyneet opettamaan, se on sitä arvokasta kokemusta, mitä on tullut.. Tämän kirjotan ihan sen perusteella alle, mitä meidän lehmien luonne, keskituotos rakenne ja kestävyys ovat menneet eteenpäin kyseisenä aikana.

Lehmiä jalostaessa asiat lähtevät oikeastaan siitä "äiti"lehmästä. Mitä siitä on tullut ilmi, mitä puutteita rakenteessa, luonteessa tuotoksessa, mitä hyvää mitä huonoa. Sonnin jota käytän valkkaan sitten aina sen perusteella mitä tarvitaan lisää, siihen lehmään nähden niin että saataisiin hyvä vasikka maailmaan... ja onneksi tätä nykyä voidaan vielä siemenetkin valita, eli halutaanko lehmävasikka vai sonnivasikka sen mukaan tarvitaanko uusia lehmänalkuja kasvamaan miten paljon lisää ja onko kyseinen lehmä sellainen jota kannattaa jalostaa eteenpäin.
 Jonkun verran valintaan vaikuttaa se mitä on tullut sen sonnin takaa, (esim. jos saman sonnin jälkeläisiä löytyy jo meidän karjasta, valintaan vaikuttaa se millaisia ovat) mutta eniten vaikuttaa tosiaankin se millainen yksilö se lehmä on jota ollaan siementämässä.
 Aina kaikki ei mene nappiin. Ei ole pitkää aikaa kun laitettiin teuraaksi yksi kerran poikinut, joka potki, potki kohti joka prkl kerta kun menit lypsämään ( ja lypsyhän suoritetaan kaksi kertaa päivässä, ja siellä ollaan muuten kyykällään siel lehmän alla :D ). Potki lypsimiä ja potki lypsäjää. Yritettiin hyvällä ja pahalla. Ei auttanut. Siinä ei ollut sit muuta vaihtoehtoa kuin teuraskyyti... Saman sonnin jälkeläisiä, mitä oli tämä hieho on vielä kaksi. Meinattiin jossain vaiheessa et pistetään ne "kiertoon" eli myydään jollekkin toiselle. No sit ajateltiin et katsotaan. Nämä kaksi hiehoa ovat molemmat tosi kilttejä, eivät potki, eivät ole arkoja, lypsäävät hyvin ja tulivat kantavaksi helposti. Arvoiltaan tämän kyseinen sonni, näiden eläinten isä oli periyttänyt hyvää utarerakennetta, hyvää luonnetta, hyvää tuotosta jne.. Mutta näemmä ikinä ei voi tietää mistä ne huonot ominaisuudet sitten johtuvat.Jokin näiden kahden yhdistymisessä ei sitten loppupelissä ollut hyvä juttu.. Jostain geeniperimästähän ne pompsahtaa... Huonoja ominaisuuksia voi karsia, mutta kaikkia ei voi ennalta arvata eikä tietää.

Samoilla linjoilla olen oikeastaan koirienkin suhteen. Vaikka uroksen omistajana ei kamalan paljon kasvatustyötä pysty tekemäänkään, en voi tyrkyttää (tai en halua!) koiraani joillekkin nartuille ihan vain sen takia että minusta urokseni sopisi niille, voin vain ottaa vastaaan tiedusteluja, kysellä ja tutkia nartun taustat ja tehdä päätöksen antaa tai ei. Mielestäni vastuu rodun kehittämisestä on molemmilla, nartun omistajalla sekä uroksen omistajalla. Nartun omistajalla siksi että hänen pitää tiedostaa narttunsa hyvät puolet, huonot puolet puutteet jne. Uroksen omistajalla siinä suhteessa, että hänen täytyy kertoa puolueettomasti ja rehdisti uroksensa ominaisuuksista, edellisistä jälkeläisistä (en muuten minäkään ole kaikkien Wallun jälkeläisten omistajien ystävä, eli kun osa kasvattajista ei halua tiedottaa asioista, niin aika avuton olen kun en tietoa saa mistään) mitä on saanut tietoonsa ja ainakin minä haluan nähdä nartun ja omistajankin ennenkuin mitään sovitaan...

Tämä on varmaan sellainen ikuisuuskysymys, on puolesta ja on vastaan.. Mutta jokainen seisokoon päätöksensä takana... Näin minä teen..

Käväisin tuossa taas semmarin kanssa navetalla... jo kolmas päivä peräkkäin kun päivät on kiinni näissä kasvatuksellisissa ajatuksissa... Täytynee lähteä tästä vähän päätä tuulettamaan tuonne synkkään mutta onneksi sateettomaan marraskuiseen hämäryyteen!

Se on Moro!

-Pirjo-